Yleistä tietoa liikkeestä

Historia

Kulta-,kello- ja optinen liike M Broman aloitti toimintansa jo vuonna 1905.

1.3.1905 kultaseppä Martin Broman avasi ovensa kultasepänliikkeeseensä Tammisaaressa. Vuosina 1905-1940 liike toimi Tammisaaressa. Marraskuussa 1924 Martin Broman avasi uuden liikkeen Karjaalla, samoissa tiloissa toimimme vielä tänäänkin!


Martinin poika Hans, joka oli ollut isänsä opissa 16- vuotiaasta asti aloitti Karjaan liikkkeessä työskentelyn. 1953 Hans otti firman ohjiinsa, ja myöhemmin hän myös sai optikon paperit.


1977 Hansin tytär Inger (Lindberg) jatkoi työtä. Samalle paikalle, jossa vanha kauppa oli 48 vuotta aiemmin toiminut, avasi Inger uuden liikkeen 1988 . Kuninkaankatu 8, sama osoite missä me olemme vieläkin!


Ingerin tytär Lynn (Björkqvist) valmistui optometriksi vuonna 2003 ja on vetänyt liikkeitä vuodesta 2012.


M Bromanin historia jatkuu


Kulta- kello ja optikkoliike M Broman joka aloitti toimintansa vuonna 1905, toimii tänäpäiväänä Tammisaaressa (Kuninkaankatu8) ja Karjaalla (Kauppiaankatu 4)on tänä päivänä hyvin tunnettu paikkakunnalla. M Bromanin liikeideana on tarjota korkealaatuisia tuotteita sekä henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Vanhaa kunnioittaen, mutta uusien tuulien innoittamana haluamme nyt avata meidän uuden verkkokauppamme, teidän käyttöönne! Suurempi valikoima liikkeissämme.

Ottakaa mielellään yhteyttä meihin jos haluatte lisätietoja!


Tervetuloa M Bromannille!


Historik:

M Broman är en guld-, ur- och optikaffär, som fick sin början år 1905. Den 1.3.1905 startade guldsmeden Martin Broman guldsmedsaffären M Broman i Ekenäs. Mellan år 1905 och 1940 var affären verksam i Ekenäs.I november 1924 utvidgade Martin Broman affärsverksamheten och startade en guldsmedsaffär i Karis på Köpmansgatan 4. Och i samma utrymmen finns vi ännu! Martins son Hans, som gått i guldsmedslära hos sin far sedan 16-års åldern, började arbeta i Karisaffären.År 1953 tog Martins son Hans över verksamheten. Hans var utbildad guldsmed och blev senare även optiker. År 1977 fortsatte Hans dotter Inger (Lindberg) med affärsverksamheten. Inger, som var utbildad till optiker öppnade 1988 en filial i Ekenäs, på samma plats där affären funnits 48 år tidigare. Nämligen Kungsgatan 8, där vi fortfarande verkar.
År 2003 blev Ingers dotter Lynn (Björkqvist) färdig optometrist och driver företaget sedan 2012.

M Bromans historia fortsätter

M Broman är en guld-, ur- och optikaffär, som fick sin början år 1905. Vi har affärer både i Ekenäs (Kungsg. 8) och Karis (Köpmansg.4). Under fyra generationer har M Broman utvecklats till ett starkt och välkänt företag i regionen. M Bromans affärsidé är att erbjuda produkter av hög kvalitet samt personlig och professionell service. Med gamla anor i ryggen, vill vi nu fortsätta utvecklas och hänga med i vår tid. Därför öppnar vi denna webbshop, som en extra service för våra kunder! Alla produkter finns inte med och tyvärr har vi inte möjlighet i detta skede att ha produktbeskrivningarna på svenska. Men man får gärna ta kontakt med oss om man har frågor!

Välkommen till M Broman!



Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteiden toimitusaika, 2-3 arkipäivää. Mikäli tuote on loppu tai toimitusaika pitenee, ilmoitamme asiakkaalle heti kun tilaus on käsitelty uuden toimitusajan sähköpostitse.

Toimituskulut

Toimituskulut 8€, toimitetaan aina Express lähetyksenä. Kun tuote on lähetetty ilmoitamme seurantakoodin sähköpostitse.

Tuotteen voi myös noutaa myymälöistä, Karjaa, Kauppiaankatu 4, tai Tammisaari, Kuninkaankatu 8, tällöin toimituskulut on 0€. Jos valitsette noudon myymälästä kirjoita ruutuun, lisätiedot, mistä liikkeestä haluatte noutaa tuotteen. M Broman, Karjaa tai Bromans Optik, Tammisaari.

Palautukset

Tuotteilla on 14vrk palautusoikeus. Tuotteen tulee olla käyttämätön, alkuperäiseissä pakkauksessa, takuutodistukset pitää olla mukana.

Jos haluatte palauttaa tuotteen, ilmoittakaa ETUKÄTEEN ositteeseen, karis@bromans.fi tai 019230161. Asiakas maksaa palautuskulut. Palautus liikkeeseen 0€. Toimituskuluja ei palauteta.

Reklamaatiot, karis@bromans.fi tai 019230161.

Yleistä

Mikäli pakettia ei lunasteta ja se palautuu meille, varaamme oikeuden periä lähetyksen ja palautuksen kaikki kulut, 8€ * 2 yhteensä 16€.

Hintoihin sisältyy 24% arvonlisävero.

M Broman ei vastaa verkkosivustossa mahdollisesti esiityvistä painovirheistä.

Emme voi taata että kuvat vastaavat täydellisesti todellisia tuotteita.